Puhunut Korkein Mestari Ching Hai
Hsihun keskus, Formosa • 30. toukokuuta, 1990
Nyt vedenpaisumuksen aika oli ohi. Nooa oli elänyt 800-vuotiaaksi, ja hänellä oli monta poikaa, luultavasti tuhansia! Kirjassa sanotaan, että Nooa ja hänen isänsä viljelivät maata ja kasvattivat viinirypäleitä siinä. Hänen lapsillaan oli monia lapsia, joilla vuorostaan oli paljon lisää lapsia. Oli sukupolvia toisensa perään. Ennen pitkää oli liikaa ihmisiä, ja monien perheiden piti muuttaa jonnekin muualle. Jos he eivät olisi muuttaneet, ei luultavastikaan olisi ollut tarpeeksi ruohoa karjalle. Koska he kaikki puhuivat hyvin yksinkertaista kieltä, he ymmärsivät toisiaan erittäin hyvin, joten heidän oli helppoa olla yhteistyössä missä tahansa projektissa tai tehtävässä.
Jotkut heistä muuttivat paikkaan nimeltä Babylon, jossa he keksivät, kuinka tehdä tiiliä. He oppivat polttamaan tiilet tehdäkseen niistä kovia ja vahvoja. He oppivat myös liittämään tiiliä yhteen muinaisella aineella, joka oli hyvin samankaltaista kuin sementti, jota meillä on nykyaikana. Tällä tavalla he pystyivät rakentamaan taloja.
Eräänä päivänä yksi heistä sanoi: ”Meidän tulisi rakentaa itsellemme hyvin iso kaupunki ja tuohon kaupunkiin pyhä torni, niin iso ja korkea kuin koskaan aiemmin on ollut, jotta saisimme mainetta itsellemme.” Hölynpölyä! (Yleisö nauraa.) He halusivat rakentaa sen tullakseen kuuluisiksi. Silloin kaikki Babylonissa yhtyivät ajatukseen ajatellen sen olevan hyvä idea. Siitä lähtien kaikki työskentelivät erittäin kovasti rakentaakseen Baabelin tornin.
Jumala alkoi tarkkailla heidän työtään taivaasta. Kun Hän näki, että seinämät tulivat korkeammiksi ja että ihmisillä oli enemmän mielipiteitä ja he tulivat kiireisimmiksi mieleltään, Jumala tiesi, että siitä koituisi ongelmia. Ihmiset alkoivat ajatella liikaa, ja heidän egonsa ja maalliset ajatuksensa alkoivat kasvaa. Tuolloin ihmiset alkoivat uskoa, että he olivat jumalallisia olentoja ja pystyivät kaikkeen. Tämän takia, ennen kuin he saivat tornin valmiiksi, Jumala keksi erään idean. Hän ajatteli, että jos ihmiset puhuisivat eri kieliä, he eivät ymmärtäisi toisiaan, eivätkä sen takia työskentelisi niin aggressiivisesti.
Jumala alkoi sekoittaa heidän kieliään ja lähettää ihmisiä maapallon eri kolkkiin – pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Jotkut asettuivat rannikolle ja toiset saarille. Jotkut muuttivat hyvin kaukaisiin paikkoihin. Jotkut menivät Egyptiin, jotkut Afrikkaan ja toiset Arabiaan.
Nooan jälkeläiset moninkertaistuivat, ja heitä tuli yhä enemmän ja enemmän. Jokainen perimäketju sai aikaan paljon lisää miehiä ja naisia. Jokainen perhe kasvoi yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Viimein he muodostivat eri maita. Jokaisessa maassa ihmiset puhuivat eri kieltä. Siitä lähtien he eivät pystyneet työskentelemään yhdessä tai kommunikoimaan toistensa kanssa.
Siispä, aina kun ihmiset ajattelevat Baabelin tornia, he muistavat, miksi ihmiset paapattavat niin paljon, mikä tarkoittaa, että he puhuvat “blaa, blaa, blaa” niin paljon. Sana baabeli tarkoittaa puhumista lasten jokeltamisen tavalla, joten torni sai nimekseen Baabelin torni. Aivan kuten paapattaminen osoittaa, me puhumme liikaa.
Tämä tarina kertoo Jumalasta ja Nooan jälkeläisistä. Tähän tarinaan sisältyy opetus, ja me voimme oppia siitä. Mikä se on? Mitä mukavammin ihmiset elävät, sitä vähemmän he ajattelevat Jumalaa. Silloin kun heidän vanhempansa olivat vielä elossa, kaikki oli hyvin yksinkertaista. Kaikki elivät arkissa ja muistivat Jumalan yhtälailla. Ei kauankaan sen jälkeen Jumala antoi heille mukavan elämän. Ei ollut tulvia, ei rangaistuksia, eikä mitään muistutuksia; joten heistä alkoi tuntua, että he olivat suurenmoisia.
Joskus kun elämme mukavampaa elämää, me alamme haaveilla enemmän, aivan kuten Eeva Idiootti (Kuulostaa samalta kiinan kielessä) ja Aatami Rohkea (Kuulostaa samalta kiinan kielessä). Kun he olivat vielä taivaassa, heitä johtivat heidän illuusionsa ja he ajattelivat, että heillä ei ollut tarpeeksi ja heidän tulisi olla samanlaisia kuin Jumala. Mutta mitä itua on olla samanlainen kuin Jumala? Se oli vain omena, jota heillä ei ollut, ja heidät huijattiin tekemään typerä juttu. Heillä oli jo valmiiksi koko maailma ja koko taivas itsellään. He olivat onnellisia joka päivä, ja heillä oli kaikkea, mitä he halusivat; mutta silti he halusivat olla samanlaisia kuin Jumala. Kuinka typeriä he olivatkaan! Ei ole ihme, että Jumala rankaisi heitä lähettämällä heidät alas Maan päälle. Vain tällä tavoin he pystyivät oppimaan läksynsä. Siten he tulisivat tietämään: ”Elämä oli hyvää aikaisemmin, nyt se on kivuliasta”, ja he alkaisivat arvostaa sitä. Heillä oli jo valmiiksi kaikki, paitsi yksi omena, mutta he silti himoitsivat sitä ollakseen samanlaisia kuin Jumala. Kuinka suuria heidän egonsa olivatkaan! Toivotonta!
Tämän takia meidän on tarkkailtava itseämme silloin tällöin. Kun elämme hyvää elämää, meidän ei tulisi unelmoida liikaa tai muutoin kadumme sitä myöhemmin, kun on liian myöhäistä palata. Yleensä eläessään mukavaa elämää ihmisillä on tapana unohtaa ja tehdä epämiellyttäviä asioita tai asioita, joita heidän ei tulisi tehdä. Tämän takia jopa rennossa ja onnellisessa tilanteessa meidän ei tulisi unohtaa, antautua liikaa aistimaailman vietäväksi tai hemmotella itseämme ja päätyä heikoiksi ja kyvyttömiksi selviytymään vaikeammista tilanteista. Sen sijaan meidän tulisi säilyttää rohkeutemme ja tasapainoinen sydämemme.