Select Page

Quan Yin –menetelmä palauttaa muistiin Jumalan “Sanan” palataksemme takaisin Alkulähteeseemme

so 

Radiohaastattelu “SAFM” “Nainen tänään”
Puhujana Korkein Mestari Ching Hai
Kapkaupunki, Etelä-Afrikka – joulukuun 2. päivä, 1999

 

 

K: Seuraavan vieraamme on sanottu olevan “elävä, valaistunut pyhimys”. Sanotaan, että Hän on mennyt henkisten rajojen ja käsitteiden yli. Ollessaan nuori Hän eli elämäänsä etsien keinoja auttaa maailman sairaita ja kärsiviä Punaisen Ristin kautta ja ojentaen auttavan kätensä kohti tarpeessa olevia. Oman polkunsa kautta, Himalajalla, Hän saavutti lopulta sen, mikä tunnetaan idässä “täydellisenä valaistumisena”. Siitä lähtien Hän on opettanut muille Quan Yin –meditaation voimaa ja meditaatioyhdistyksen kautta organisoinut avustustoimenpiteitä kärsivien ihmisten ja yhteisöjen hyväksi ympäri maailman. Se, mitä Hän itse sanoo nöyräksi ponnistukseksi, on saanut tunnustusta kansainväliseltä yhteisöltä, kuten “Maailman hengellisen johtajan palkinnon” ja palkinnon “Ihmisoikeuksien edistämisestä”.

Hän on Kapkaupungissa juuri nyt osana Maailman uskontojen parlamenttia. Olemme todella iloisia saadessamme Korkeimman Mestari Ching Hain puhelimeen kanssamme. Kertokaahan, millaisen viestin olette tuoneet mukananne tähän Maailman uskontojen parlamenttiin Kapkaupunkiin?

M: Se on sama kuin ikimuistoisista ajoista lähtien – että meillä on Jumala sisällämme, ja koska Jumala on sisimmässämme, on helppoa löytää Hänet. Ja jos olemme unohtaneet kuinka, voin näyttää sen heille.

K: Luulen, että yksi asioista, joita aiotte esittää ihmisille ollessanne täällä on Quan Yin –meditaatio. Voisitteko selittää, mitä se on ja kuinka se eroaa muista meditaatiotavoista?

M: Tämä on muinainen Menetelmä, jonka monet meistä ovat unohtaneet, mutta joka on herätetty eloon joka kerta eri maissa. Jotkut onnekkaat ihmiset ovat voineet saada uudelleen yhteyden siihen. “Quan Yin” on tosi asiassa kiinankielinen nimi Raamatun “Sanalle”. “Sana” on Jumalan puhuttu sana, ja se tarkoittaa myös energiaa, värähtelyä tai Taivaan melodiaa, joka luo kaikki asiat ja johon kaikki palaavat. Jotta siis voisimme palata sinne, mistä tulimme, meidän on luotettava tähän ”Sanaan” tai Taivaan värähtelyyn, joka luo kaikki asiat. Sieltä me tulimme, ja “Quan Yin” tarkoittaa tämän “Sanan” mietiskelyä.

K: Sanoitte, että tämä “Sana” löytyy Raamatusta, ja minulla on sellainen käsitys, että ollessanne lapsi teidät kasvatettiin sekä kristittyjen että buddhalaisten periaatteiden mukaan.

M: Aivan.

K: Kuinka onnistuitte pitämään molemmat samanarvoisina?

M: On vain niin, että olen etsinyt sitä koko elämäni. Opiskelin erilaisia uskonnollisia Raamattuja ja huomasin, että ne osoittivat samaan Totuuteen: Jumala on sisimmässämme. Kutsumme Häntä tuhansilla nimillä, mutta voimme yhä löytää Hänet yhtenä ykseytenä, jos tiedämme miten. Siihen on olemassa keino; olemme vain unohtaneet sen.

 

Valaistuminen tapahtuu sekunneissa

K: Tiedän, että löysitte itse valaistumisen Himalajalla. Kertoisitteko siitä, kuinka pitkä prosessi se oli?

M: Se oli kestänyt hyvin kauan tuohon hetkeen asti, mutta valaistuminen tapahtuu muutamassa sekunnissa.

K: Todellako?

M: Kyllä.

K: Joten todellinen hetki, jolloin se tapahtui, kesti vain muutaman sekunnin?

M: Kyllä, ja jatkamme valaistumista joka päivä – yhä enemmän, jos ponnistelemme enemmän. Tulemme tietämään Jumalasta enemmän, jos menemme syvemmälle joka päivä.

K: Sen lisäksi että olette Valaistunut Olento, monien muiden asioiden ohella olette taiteilija. Ymmärtääkseni teette hyvin kauniita jalokivikoruja. Kuinka tämä toimii sielunne parantamiseksi?

M: Se ei paranna sieluani. On vain niin, että sieluni on parantunut ja silloin taiteellinen luovuus tuli. Oltuamme kerran edes osaksi valaistuneita kaikki uinuvat lahjamme ja kykymme sisällämme herätetään. Se on normaalia, koska meillä on Jumala sisimmässämme. Jumala on herätetty ja silloin voimme tehdä monia asioita.

 

Jumalan voi löytää missä tahansa

K: Yhtä asiaa haluaisin kysyä Teiltä lyhyesti. Löysitte valaistumisen Himalajalla. Onko tarpeen mennä yhdelle maailman korkeimmista vuorista vai voiko valaistumisen löytää slummissa?

M: Välittömästi, kyllä, täällä. Olen täällä tarjotakseni sitä ihmisille heidän kotiovellaan. Heidän ei tarvitse mennä Himalajalle, kuten minä menin.

K: Paljon kiitoksia. Toivon, että viihdytte täällä Maailman uskontojen parlamentissa.

M: Siunausta teille, rouva, ja siunausta maallenne.

 

Top