Select Page

Kuinka meditoida

1280x800_33

Puhunut Korkein Mestari Ching Hai

Lähde “Olen tullut viemään sinut kotiin”

Yksinkertaisesti kiinnitätte huomionne sinne mihin pitääkin, Jumalaan, rahan ja muiden asioiden sijasta. Teillä on jo kyky meditoida. Muuten ette olisi kyenneet huolehtimaan työstänne tai lapsistanne, ellette olisi yhtään kiinnittäneet huomiotanne siihen. Nyt vain käännätte sen Jumalan valtakuntaan. Myöhemmin annamme vielä tarkemmat ohjeet. Opetukset tai valaistuminen itsessään eivät vie kauan, kestää kuitenkin jonkin aikaa selittää sitä edeltäviä ja seuraavia asioita. Tämä johtuu siitä, että tiedät, mitä odottaa sinua matkallasi täältä Taivaaseen, tietoisuuden eri tasoilla. Siksi se vie jonkin aikaa. Muuten voit vain sulkea silmäsi ja saada valaistumisen välittömästi.

Ole varovainen energiasi avoimuuden kanssa, kun meditoit. Mutta jos meillä on elävä opettaja, jonka energia on vielä elävä, Hän voi suojella meitä tällaiselta vaikutukselta. Jos yritämme oppia edesmenneeltä Mestarilta, jonka energiakenttä on vetäytynyt korkeampiin ulottuvuuksiin, saatamme joutua vaikeuksiin suojelua pyytäessämme. Olemme taipuvaisia keräämään helpommin ympäristön vaikutusta, joko hyvää tai huonoa. Emme siis koskaan voi olla varmoja siitä, onko meditaatiokokemus omamme vai naapurin.

K: Missä voimme meditoida?

M: Missä tahansa. Puistossa, puutarhassa, bussissa, lentokoneessa, kunhan ette meditoi autoa ajaessanne! Sitä ei pitäisi tehdä! (Naurua) On olemassa kahdenlaista meditaatiota, toinen kohdistuu sisäiseen Valoon ja toinen taivaalliseen Musiikkiin. Jälkimmäisessä tapauksessa meditaation tulisi tapahtua yksin. Se on parempi näin. Selitän kaiken initiaation yhteydessä.

K: Kuinka kauan meidän pitäisi meditoida päivittäin?

M: Se riippuu siitä, kuinka nopeasti haluatte päästä Jumalan yhteyteen. Tavalliselle ihmiselle riittää puolisen tuntia tai ehkä tunnin verran. Mutta asian vakavasti ottaville oppilaillemme kahdesta ja puolesta kolmeen tuntiin, vähintään. Mutta sitten kun siihen on jo tottunut, puhuminen, kulkeminen ja nukkuminenkin on eräänlaista meditaatiota koko ajan. Jopa nukkuessaan voi nähdä taivaita ja kommunikoida korkeampien olentojen kanssa.

K: Kuinka meditaation aikana voi keskittää ajatuksiaan niin, ettei jokapäiväinen elämämme vaikuttaisi siihen?

M: Pienen harjoittelun jälkeen se käy luontevasti. Se tapahtuu ilman ponnistelua. Et edes tiedä, ajatteletko vai et. Istut vain, ja se tapahtuu. Valo ilmestyy, Ääni ilmestyy, ja unohdat kaiken. Ja kun haluat tulla takaisin tuosta tilasta, tulet jälleen tietoiseksi kaikesta. Onko selvä? Se on hyvin helppoa.

K: Mitä meidän tulisi ajatella meditoidessamme?

M: Ei mitään. Ajattelemme jo aivan liian paljon kaiken aikaa, joten miksi sitä pitäisi tehdä vielä meditaation aikana? Mutta on olemassa keino tyynnyttää ajatuksemme ja mielemme. Opetan sen initiaation yhteydessä. Tarvitsemme vain hieman aikaa istuaksemme yhdessä ja jutellaksemme. Todellisen initiaation yhteydessä emme puhu mitään, minä mukaan lukien, ja hiljaisuudessa tulet löytämään alkuperäisen Luontosi.

K: Voivatko sellaiset ihmiset meditoida, jotka ovat kärsineet mielenterveysongelmista, kuten syvästä masennuksesta tai skitsofreniasta?

M: Kyllä, kyllä, se on ihan hyvä asia. Se piristää heitä ja tekee heidät onnellisiksi. Ihminen masentuu, koska hän ei näe Jumalaa ja on erossa Hänen rakkaudestaan. Niin pian kun pääsee Hänen yhteyteensä ja tuntee Hänen läsnäolonsa ja rakkautensa, olo ei tunnu enää masentuneelta. Me olemme kaikki masentuneita, jotkut enemmän, toiset vähemmän, koska olemme erossa Jumalasta ja kaipaamme Hänen kohtaamistaan. Vaikka meillä olisi paljon rahaa, hyvä mies tai vaimo, jollakin tavalla emme ole koskaan täysin onnellisia tässä maailmassa. Tunnemme aina jonkin puuttuvan. Joskus teemme myös sellaisia asioita, jotka ovat väärin, koska luulemme sen tekevän meidät onnellisiksi. Se johtuu vain Jumalan rakkauden puutteesta. Siksi saatuamme initiaation ja yhteyden Jumalaan, emme enää tee vääriä asioita. Meille on helpompaa noudattaa kymmentä käskyä ja rakastaa vihollisiamme, koska meillä on Jumalan suora tuki takanamme.

K: Olet sanonut, että meidän ei pitäisi mennä luolaan vain istumaan ja mietiskelemään, vaan elää elämäämme tässä maailmassa ikään kuin meditaatiossa. Voisitko selittää tätä hieman yksityiskohtaisemmin?

M: Kun olette saaneet initiaation, tiedätte kuinka meditoida ja jatkaa elämäänne niin, ettette juokse pakoon maailmaa. Liitätte tämän valtavan kosmisen voiman sekä jokapäiväisiin toimiinne että meditaatioonne. Kokoatte sitä hieman tietoisemmin ja jaatte sitä elämäänne niin, että koko maailmamme hyötyy siitä. Muuten ei kannata mietiskellä ja kerätä siunausta ainoastaan itselleen. Tosi asiassa kun tunnemme itsemme, voimme siunata koko maailmaa. Saatuamme initiaation ja valaistumisen kaikki mitä teemme, saa syvemmän merkityksen kuin pelkkä fyysinen toiminta, ja kaikessa mitä teemme on iloa, eikä se ole vain velvollisuuden suorittamista kuten aikaisemmin. Pystymme osaltamme vaikuttamaan yhä enemmän ja enemmän, vähemmällä työllä. Kuten näette, minä olen hyvin pienikokoinen ihminen, enkä syö kovin paljoa, enkä myöskään nuku kovin paljon, mutta sanotte, että olen hyvin aktiivinen. Se johtuu juuri tästä mahtavasta energiasta. Räjähtäisin ellen tekisi mitään. (Naurua)

K: Olet sanonut, että meditaatio vähentää haluja ja tarpeita, mutta vaikka olisin kuinka onnellinen, näitä haluja ja tarpeita vain riittää. Voisitko selittää miksi?

M: Ehkä et mietiskele samalla tavalla kuin minä. En voi olla vastuussa siitä. Kun puhun meditaatiosta, tarkoitan Quan Yin -menetelmää. Olemme suorassa yhteydessä oman onnemme lähteen kanssa, kaiken toiveita-täyttävän voiman kanssa, ja juuri sillä hetkellä saamme tuntea itsemme onnellisemmaksi ja ilman haluja. Voitte kysyä kaikilta oppilailtani. Tietenkin jotkut heistä saavuttavat tämän hitaammin, koska heidän tasonsa on erilainen, mutta toiset saavuttavat sen nopeammin, ja lopulta kaikki halut vain katoavat. Emme torju asioita. ”Ilman haluja” ei suinkaan tarkoita, että pitäisi inhota kaikkea tässä elämässä. Se ei pidä paikkaansa, ei lainkaan. Pidämme monista asioista, rakastamme monia asioita, pidämme huolta monista asioista, mutta emme ole kiintyneet niihin. Ja ellei näitä asioita satu eteemme pyyntömme mukaan, se ei vaivaa meitä. Ymmärrättekö? Tämä on ”ilman haluja”-tila. Tämä ei tarkoita, ettemme ansaitsisi rahaa. Ei, ei, ei! Menestykää, olkaa menestyviä niin paljon kuin haluatte. Tehkää työtä sen eteen, käyttäkää sisäistä viisauttanne onnistuaksenne entistä paremmin. Ansaitkaa niin paljon rahaa kuin ansaitsette ja haluatte, ja jos ette voi käyttää sitä kaikkea, antakaa minulle! (Naurua) Tiedän, kuinka käyttää sen hyödyllisesti. Voin jakaa sitä tulivuorenpurkauksen uhreille Filippiineillä. Voin jakaa sitä Au Lacin pakolaisille, joilla ei ole vaatteita, vuoteita, hyttysverkkoja tai köyhille monissa muissa paikoissa. Ei, älkää antako sitä minulle, en ottaisi rahojanne. Laskin vain leikkiä! Mutta ellette tiedä, mitä tehdä rahoillanne, voin kertoa teille. Siinä kaikki. Saatte itse käyttää rahanne. En vastaanota mitään lahjoituksia.

K: Kuinka voimme kehittää Kolmatta Silmäämme?

M: Kolmatta Silmää ei tarvitse kehittää, koska se on jo olemassa.

Emme voi kehittää sellaista, mikä ei ole aineellista. Kolmas Silmä on nimittäin vain tapa puhua, koska siinä ei ole mitään silmää. Tavallisesti meillä on kaksi silmää ja näemme niiden avulla rajoitetusti, mutta jos meillä on toisenlainen silmä, Kolmas Silmä, silloin näemme asioita koko maailmankaikkeudessa. Siksi puhutaan Kolmannesta Silmästä. Mutta itse asiassa sielu ei tarvitse mitään silmää nähdäkseen, eikä korvia kuullakseen tai mitään tuntoelimiä tehdäkseen havaintoja. Tämä on korkein Totuus, korkein havaitseminen, ilman että käytetään mitään lihallisia välineitä. Se on sielun voimamme, sisällämme oleva Korkein Mestari, joka tietää kaiken, kuulee kaiken, kaikin tavoin ja kaikkialla. Juuri se meidän on löydettävä, koska me olemme se, Korkein Mestari koko maailmankaikkeudessa. Voitteko kuvitella, kuinka mahtavia olette ja kuinka elätte elämäänne nyt? Tämän vuoksi olen hyvin pahoillani puolestanne, koska olette tulleet tänne kuuntelemaan minua, eikä se olisi tarpeellista. Me olemme tasavertaisia, olemme aivan samaa, meillä on sama voima. Teidän ei tarvitsisi edes kunnioittaa minua. Se on siis hyvin surullista. Mutta tiedätte sen, jos otatte vastaan mitä minulla on sanottavanani, ja sitten tiedätte kaiken, mitä minä tiedän, mitä Kristus tietää, mitä Buddha tietää.

K: Kun olemme unessa, kehomme on unessa, joten kuka silloin näkee?

M: Se on sielusi, todellinen Itsesi. Et ole kehosi. Fyysiset silmäsi eivät voi nähdä mitään ilman sielun voimaa. Kehomme on tavallaan kuin vankila tai väline. Tarvitsemme tilan, jossa sielu voi asua täällä Maan päällä. Useimmiten initiaation jälkeen Mestari järjestää osan karman maksusta uniemme kautta. Näin se on mukavampaa. Ja joskus voit myös nähdä tulevaisuuden.

K: Joskus meditoidessani tunnen oloni suurenmoiseksi, mutta en näe mitään muuta kuin mustaa ja valkoista. Tarkoittaako tämä sitä, että olen vielä alhaisella tasolla tai että en ole vielä niin hyvä?

M: Jos näet kaiken mustavalkoisena, sinun pitäisi ostaa väritelevisio! (Naurua) Jos tunnet olosi suurenmoiseksi, rauhallisemmaksi ja rakastavammaksi, kohonneemmaksi ja sisäisesti onnellisemmaksi, se on paras tulos meditaatiosta. Kaikki tämä johtaa kohti autuutta. Asia on niin, että jos meditoimme ja näemme paljon Valoa ja kuulemme paljon Ääntä, se johtuu siitä, että haluamme oppia Valosta ja Äänestä, haluamme elämänviisautta, rauhaa ja tyyneyttä sielullemme. Jos siis olet saanut kokea rauhaa ja onnellisuutta, se tarkoittaa, että jollakin tavalla olet jo saanut siunausta Valosta ja Äänestä. Tärkeää on, että sinulla on autuutta, onnea ja rakastavaa ystävällisyyttä, päivä päivältä yhä enemmän.

 

 

Top