Select Page

Eräs Mestarin tarina Hänen matkaltaan Intiassa

simplicityEdted

 

Kertonut Korkein Mestari Ching Hai
Muistiin tallentanut keskuksen oppilas, Dan Chu, Hsihun keskus, Formosa

 

Monta vuotta sitten kun Mestari meni Intiaan pyhiinvaellusmatkalle, Hän sairastui vakavasti kaksi kertaa – ensin Häntä pistivät moskiitot ja sitten Hän sai ruokamyrkytyksen. Mestari söi tuolloin hyvin vähän, joten Hänen ruumiinsa vastustuskyky oli heikko. Koska hyttyset olivat pistäneet Häntä, Hän kärsi malariasta ja paleli usein.

Erään kerran Hän oli vakavasti sairas, kun Hän kulki Mrgadavan läpi (Peurapuisto – paikka jossa Shakyamuni Buddha ensimmäisen kerran opetti Totuutta). Joukko lamoja eli lähistöllä, ja yksi heistä osasi vähän kiinaa. Mestari ei kuitenkaan kommunikoinut hänen kanssaan puheen avulla. Tuo lama oli kasvissyöjä; hän osoitti tofupalaa näyttääkseen, että hän oli kasvissyöjä. Hän piti hyvää huolta Mestarista ja antoi Hänelle lääkkeitä. Myöhemmin kun Mestari tuli Kiinaan, Hän jatkoi lahjojen lähettämistä tälle hyväntahtoiselle lamalle.

Tämä pyhiinvaellusmatka oli väsyttävä Mestarille tuolloin; Hän matkusti neljännessä luokassa junassa, koska Hänellä ei ollut varaa matkustaa toisessa tai kolmannessa luokassa. Myöhemmin kun Hän meni pyhiinvaellusmatkalle Bodhimandaan (Shakyamuni Buddhan ashrami), Mestari oli taas hyvin sairas.

Huhti- ja toukokuu ovat kaikkein kuumimpia kuukausia Intiassa. Kuumasta säästä huolimatta Mestari oli äärimmäisen omistautunut ja teki pyhiinvaellusmatkan, vaikka Hän oli sairas. Kun Hän lopulta oli liian sairas kävelläkseen enää, ihmiset kiinalaisessa temppelissä tarjosivat ruokaa Hänelle, mutta Hän ei pystynyt syömään mitään. Ihmiset temppelissä tekivät Hänelle puuroa ruokkiakseen Häntä suolaisella tofulla. Silloin Hän vähitellen toipui.

Minne tahansa Mestari menikään, kiinalaiset joita Hän tapasi pitivät Hänestä aina hyvin paljon. Hän esimerkiksi muistaa, että Buddhalaisen järjestön pääsihteeri, Mestari Liao, piti Hänestä erittäin paljon. Kiinalaiset kohtelivat Mestaria erittäin hyvin, joten Hän teki myös paljon heidän hyväkseen.

Etsiessään Totuutta Intiasta ruoka, jota Mestari useimmiten söi, oli tiibetiläistä leipää ja voita, johon oli sekoitettu Jobin kyyneljauhetta, suolaa ja vettä. (Rikkaammat ihmiset käyttivät teetä, mutta Mestarilla ei ollut varaa siihen, joten Hän käytti vettä tai vesi oli peräisin Ganges-joesta.) Mestari ei syönyt paljoa silloin, mutta Hän näytti suurenmoiselta.

Monet suuret Mestarit kokoontuvat Kumbha Melaan (suuri henkinen tapahtuma joka pidetään joka kahdestoista vuosi Intiassa). Vaikka Mestari käytti silloin maallikon vaatteita, monet ihmiset yrittivät viedä Hänet kotiinsa pitääkseen huolta Hänestä. Sen jälkeen kun Hän alkoi pukeutua luostarin vaatteisiin, monet ihmiset halusivat edelleenkin pitää huolta Hänestä ja antaa Hänelle lahjoituksia saamaan tapaan kuin aiemmin.

 

Top