Kirjoittanut keskuksen oppilas, Floridan Keskus, USA
Kuin viileä keväinen sade Mestari ilmestyi huhtikuun puolivälissä Floridan Keskukseen. Florida kärsi tuolloin pahimmasta kuivuudesta sataan vuoteen. Oli rajoituksia jopa veden käytön suhteen sekä täydellinen tulentekokielto. Kaikki Keskuksen hedelmäpuut olivat muuttuneet ruskeiksi ja kuolleet, ja kaikki aprikoivat, milloin oikein sataisi.
Sitten Mestari tuli. Heti saavuttuaan Hän kutsui kaikki Keskuksen oppilaat taloonsa. Mestarilla oli yllään muovinen asu, joka peitti Hänen koko kehonsa, ja Hän piti isoa valkoista koiraa käsivarsillaan. Hän kertoi meille, että koira oli ollut sairas siitä lähtien, kun Hän oli löytänyt sen eläinsuojasta. Me pystyimme tuskin uskomaan silmiämme. Vuosien aikana olimme tottuneet Mestarin suuriin puhtauden vaatimuksiin. Kaikkialla minne Hän meni oli tahrattoman puhdasta. Pölyhiukkasenkin löytyminen Hänen huoneestaan olisi ollut uskomatonta. Ja siinä Hän oli pitelemässä sairasta ja kuolaavaa koiraa kasvojensa korkeudella. Seuraavien viikkojen aikana Mestari adoptoi lisää lemmikkieläimiä, joita kukaan ei halunnut, myös lintuja. (Hänen oli tarkoitus vapauttaa linnut takaisin luontoon kunhan niiden siivet olisivat ensin parantuneet.) Hänen tahrattoman puhtaasta kodistaan tuli samankaltainen kuin elokuvassa “Ace Ventura – lemmikkieläindekkari” – täynnä kaikenlaisia olentoja, jotka pitivät ääntä kaiket yöt ja päivät, ja ne jopa nukkuivat Hänen sängyssään!
Mestarin lemmikit eivät ole vain tavallisia lemmikkejä. Hän kohtelee niitä kuin omia lapsiaan. Hän halaa niitä, leikkii niiden kanssa ja puhuu niille rakastavimpaan sävyyn kuin vain voi kuvitella. Hän tietää aina, jos niiden täytyy päästä ulos, ja kun ne tulevat takaisin, ne puhdistetaan välittömästi laimennetulla sitruunamehulla. Hän antaa niille erityistä koirien hammastahnaa ja koirien silmätippoja, “koirien mitä tahansa”. Ja Mestari syöttää niille omaa ruokaansa omin käsin. Ei ole ehkä oikein puhua “Hänen” ruoastaan, koska koirat syövät ensin! Mestari syö tähteet.
Todellakin, se on kuin sadusta, jossa eläimet ovat aivan samanlaisia kuin ihmiset. Kun Mestari puhuu niille, ne vastaavat aivan kuten ihmiset. Mestari selitti, että sen jälkeen kun Hän haki ne eläinten turvapaikasta, ne muuttuivat vähitellen ja niistä tuli hyvin henkisiä olentoja. Hän kertoi meille myös, kuinka Hän puhuu niiden kanssa. Jos ne ovat kilttejä, Hän puhuu hyvin korkealla äänellä, ja jos ne tekevät jotakin väärin, Hän puhuu matalammalla äänellä. Yleensä Hän ei kuitenkaan käytä ääntään lainkaan – Hän vain lähettää “kuvia” kertoakseen, mitä niiden tulisi tehdä, ja ne ymmärtävät heti.
Mestari huolehtii myös naapurien lemmikeistä. Ensimmäisen kerran, kun Hän tuli Keskukseen, naapurin koira tuli sinne. Mestari lähetti sen välittömästi kotiin, kun oli saanut pyyhittyä sen märkivät silmät puhtaiksi. Me olimme jatkaneet sen ruokkimista, ja niin se tuli takaisin yhä uudelleen. Mestari sanoi, ettei ollut oikein ottaa jonkun toisen koiraa, vaikka naapuri ei pitänytkään siitä hyvää huolta. Hän lähetti koiran kotiin ja laittoi sen mukaan aivan uuden koiranpetin, koiran lääkettä, silmätippoja, kasviperäisen koiran luun ja monia muita koirien tuotteita, joita se tarvitsi! Hän meni myöhemmin naapurin taloon “tarkastuskäynnille”.
Hän pitää huolta eläimistä aivan kuten tohtori Doolittle (elokuvahahmo, jolla on eläinten kanssa kommunikoinnin lahja ). Jokainen olento, joka tulee Hänen taloonsa, saa täydellisen huollon. Hän sääli jopa isoja, rumia korppikotkia, jotka tulivat ja sotkivat Hänen pihansa ja antoi niille ruokaa joka päivä.
Mestari ystävystyi myös kaikkien Keskusta ympäröivien naapureiden kanssa. Yhtenä päivänä erään naapurin takapihalla syttyi tulipalo ja Mestari kutsui välittömästi kaikki Keskuksen oppilaat koolle, ohjasi meidät suoraan etulinjaan ja kertoi meille, kuinka jakaa vettä ja kaivaa valleja. Mestarin ohjauksessa me onnistuimme rajaamaan osan tulesta yhteen paikkaan. Sitten se kuitenkin levisi muille alueille, ja samalla hetkellä kun tuli kasvoi liian suureksi, Mestari kutsui kaikki takaisin. Hän keräsi meidät kokoon varmistaakseen, että olimme kunnossa ja selitti, että Hän oli antanut meille ohjeeksi mennä paikalle vain sen takia, että ei tuullut yhtään.
Keskuksen oppilaat menivät kotiin nauttimaan kylmiä juomia, mutta Mestari meni takaisin paloalueelle viedäkseen vettä ja lahjoja palomiehille. Sitten Hän kävi tarkistamassa alueen kaikki naapurit. Tuona iltana eräällä naapurissa asuvalla perheellä ei ollut sähköä, joten Mestari tarjosi heille välittömästi yöpymispaikan omasta asuntovaunustaan talonsa luota. Hän selitti myöhemmin, että emme voineet tehdä paljoakaan tulipalon pysäyttämiseksi, mutta tärkeätä oli se, että täytimme “rakasta lähimmäistäsi”-velvollisuutemme.
Tuo oli vain yksi tapaus, mutta joka päivä tapahtui jotakin erilaista. Eräänä päivänä Mestari vei meidät ravintolaan maantien varressa. Kun menimme sisään, tarjoilijatar ei ollut kovin ystävällinen, eikä Hän antanut Mestarin tuoda eläimiä ravintolaan. Myöhemmin, kun hän käveli Mestarin pöydän ohi, hän näki, että Mestarin lautasliinalla oli lintu. Mestari hymyili hänelle aurinkoisesti, mutta tarjoilijatar katsoi Häntä hyvin paheksuvasti. Sitten tarjoilijatar huomasi, että Mestari oli tuonut koiran mukanaan ostoskassissaan, joten hän loi Mestariin yhä tuimempia katseita.
Viimein Mestari kysyi: “Mikä on hätänä? Näytät tosi rasittuneelta, niin kuin sinulla olisi huono päivä tai jotakin sellaista?” Silloin tarjoilijatar selitti hyvin väsyneellä äänellä, että hänen oli käsketty tekemään tuplavuoro, vaikka oli loma. Mestari ilmoitti sitten oppilailleen ravintolassa: “Kenenkään ei tulisi aiheuttaa tälle naiselle hankaluuksia. Hänellä on huono päivä, ja hänen on työskenneltävä kaksi vuoroa putkeen!” Seuraavaksi Hän otti tarjoilijattaren käden ja suukotti sitä. Tarjoilijatar jatkoi lattiaan katsomista, mutta sitten hän ei voinut olla puhkeamatta suureen hymyyn. Joten Mestari sanoi: “Vau! Näytät tosi kauniilta, kun hymyilet!” ja hän alkoi sanoa monia rakkaudellisia asioita tarjoilijattarelle, joka muuttui kirkkaan punaiseksi ja juoksi tiskin taakse peittäen kasvonsa hatullaan. Mestari oli valloittanut hänet rakkaudella ja suukoilla!
Mestari oli kuitenkin ennen kaikkea huolissaan meistä, oppilaistaan. Floridaan tulopäivästään lähtien Hän yritti löytää paikan, jonne oppilaat voisivat tulla katsomaan Häntä ja jotta meillä olisi mukava sijainti retriittejä varten. Joka päivä monien viikkojen ajan Hän ajoi Floridaa ristiin rastiin maata etsien ja toisinaan Hän palasi myöhään yöllä. Monta kertaa Hän oli pettynyt, koska joku oli antanut Hänelle väärän kuvan asioista tai oli muuttanut hintaa, ja Hänen piti käydä läpi kaikenlaisia ristiriitaisia tietoja lupa-asioista, säännöistä jne. Hän sanoi, että ehkäpä Jumala vain halusi Hänen ajelevan ympäri Floridaa kuivuusongelman takia. Todellakin, siitä lähtien kun Mestari oli tullut alueelle, oli satanut melkein joka päivä, niin paljon että paikalliset sanomalehdet olivat ihmeissään yrittäessään selittää sitä. Kaikkiin hedelmäpuihimme, jotka olivat olleet juuria myöten kuolleina monen kuukauden ajan, puhkesi yhtäkkiä vihreitä lehtiä.
Tämän ajanjakson aikana Mestariin kohdistui paljon paineita. Monet oppilaat toivoivat näkevänsä Hänet, etenkin Hänen syntymäpäivänään, ja Mestari puhkesi joskus kyyneliin. Syntymäpäivänään Hän työskenteli yhä. Me olimme järjestäneet grillikutsut tuoksi illaksi juhliaksemme ja Mestari liittyi seuraamme. Hän kertoi vitsejä, lauloi lauluja ja jakoi ruokaansa kaikkien kanssa.