Select Page

Miksi tarvitsemme elävän Mestarin

 

n1065528506_285892_4181

Puhunut Korkein Mestari Ching Hai

Rakkautta ja kunnioitusta meillä on oltava ketä tahansa suurta henkilöä kohtaan, jokaista suurta sielua kohtaan, sellaisia suuria harjoittajia kohtaan, kuten Jeesus ja Buddha, näitä suuria olentoja kohtaan, jotka uhrasivat niin paljon ihmiskunnan hyväksi ja jotka ovat saavuttaneet perimmäisen Viisautensa. Rakkautta ja kunnioitusta meillä on aina oltava, vaikka tuo henkilö olisikin poistunut keskuudestamme. Mutta meidän ei tarvitse omistaa kaikkea aikaamme Heidän ylistämisekseen tai Heidän jumaloimisekseen tai pyytääksemme jotakin Heiltä. Koska jokainen tietää, että me olemme eläviä ihmisiä ja että me tarvitsemme elossa olevan Mestarin antamaan meille sitä tietoa, jota edesmenneet opettajat ovat antaneet edesmenneille oppilailleen. Meidän on siis löydettävä elävä Mestari.

Joka tapauksessa vaikka kuinka suuresti rakastaisit ja palvoisit entisiä Mestareita, He voivat auttaa sinua vain määrättyyn pisteeseen saakka, koska He ovat jättäneet meidän magneettikenttämme. He ovat siirtyneet toiseen maailmaan, toisenlaiseen ulottuvuuteen tehdäkseen nykyistä työtänsä, ja He ovat kiireisiä siellä. Siksi elävälle Mestarille on annettu tehtäväkseen huolehtia Heidän menneestä työstään nykyisenä aikana. Aivan kuten herra Carter oli presidentti joitakin vuosia sitten, ja nyt presidenttinä on herra Bush. Nyt ei siis auta palvoa ja kutsua presidentti Carteria ratkaisemaan kansallisia ongelmia, koska hän ei enää ole viranhaltija. Asia ei ole niin, ettemme pitäisi hänestä, kunnioittaisi hänen työtään tai pitäisi arvossa hänen saavutuksiaan, mutta hän ei enää ole virassa. Meidän on jätettävä hänet rauhaan tekemään omaa työtänsä ja pyydettävä nykyistä viranhaltijaa tekemään työnsä meidän hyväksemme. Siinä kaikki.

Kun lähdet tästä fyysisestä maailmasta, vaikka olisit hyvinkin korkea Mestari, et voi enää auttaa fyysisiä olentoja. Sen voi tehdä ainoastaan sisäisen kommunikaation kautta, joka on useimmille ihmisille erittäin vaikeaa, paitsi joillekin poikkeuksellisille henkilöille, joilla on synnynnäinen telepatian kyky tai joilla on jäljellä psyykkisiä kykyjä tai sisäistä kommunikaatiotaitoa perintönä edellisen elämänsä harjoituksista. Voisimme kutsua tätä kuudenneksi tai seitsemänneksi aistiksi, ymmärryksen korkeimmaksi ulottuvuudeksi. Silloin voit jopa nähdä Jeesuksen ilman mitään harjoittamista tai aikaisempaa meditaatiota. Sitä on tapahtunut, mutta ei kovin usein.

Jos meditaatiossasi joudut vaikeuksiin tai jos sinulla on jotain kysyttävää, sinun tulisi rukoilla Jumalaa ja yrittää rauhoittaa mieltäsi, niin saat vastauksen tai apu tulee luoksesi. Tai voit rukoilla Jeesusta tai Buddhaa tai ketä tahansa Pyhimystä, johon uskot. Meidän opetuksemme ovat universaaleja, emme erottele uskon eri systeemien välillä. Tähän minun pitää vielä lisätä, että jos olette rukoilleet kaikkia Pyhimyksiä ja Jumalaa, eikä se auta teitä, silloin voitte kutsua minut apuun. Tämä saattaa kuulostaa itsensä ylistämiseltä, mutta minun on sanottava se, koska minun on kerrottava teille kaikki, ja minun on selitettävä, miksi asia on näin. Syynä on se, että minä olen lähempänä teitä. Lähellä oleva naapuri on parempi kuin kaukainen sukulainen. Asia on hyvin yksinkertainen ja looginen. Minä olen lähempänä, koska olemme Maan saman magneettikentän piirissä. Meidän energiamme ovat toisiinsa kietoutuneet ja energioidemme on helpompi värähdellä, koska olemme lähempänä, olemme samalla värähtelytaajuudella.

Kun sinulla on elävä Mestari, voit rukoilla hiljaisuudessa ja kysyä häneltä neuvoja, jos kohtaat ongelmia meditoidessasi. Jos tunnet olevasi etäällä Jumalasta, tarvitset välittäjän. Olet vielä hieman heikko, aivan kuin lapsi joka tarvitsee vanhempiensa apua ohjaamaan ensi askeleita. Myöhemmin pystyt kyllä liikkumaan omin avuin ja tiedät, että päämääräsi on omin avuin eteneminen, eikä enää riippuvaisena oleminen vanhempien tuesta. Pystyt oppimaan suoraan menneiden aikojen Mestareilta Quan Yin -menetelmän avulla. Tällä tavalla opimme Totuudesta, emme kuulopuheiden, saarnojen tai opinkappaleiden perusteella. Totuus tulee esille oman intuitiomme kautta. Kun saavutamme korkeampia ulottuvuuksia, saamme nähdä muita olentoja ja ”sivistyneemmän” universumin, jonka voimme havaita vain keskittämällä huomiomme omaan sisimpäämme ja saavuttamalla syvällisen mietiskelyn tason. Quan Yin -menetelmä on tie tällaisen tilan saavuttamiseksi.

Edesmenneet Mestarit eivät voi opettaa sinua. Sinun on etsittävä nykyinen Mestari, joka voi vastata kysymyksiisi, auttaa sinua epäilyksissäsi ja johdattaa sinua kädestä pitäen takaisin Jumalan valtakuntaan. Tarvitsemme henkilökohtaisen yhteyden, emme jotakuta menneisyydestä. Sillä ei ole väliä, kuinka kaunis joku nainen oli menneisyydessä, et voi mennä naimisiin hänen kanssaan! Hän ei voi antaa sinulle lapsia, eikä sellaista rakkauden tunnetta, joka sinulla on elävän vaimon kanssa.

Elävä Mestari on hyödyllinen. Minulla on sähköä. Kuollut sähköjohto ei toimi, vain elävä johto voi johtaa sähkövirtaa ja tuoda sitä luoksesi. Mitkä tahansa johdot, vaikka ne olisivat kuinka voimakkaat tahansa, jos ne ovat tuhoutuneet, ne eivät voi enää siirtää sähköä. Mikä tahansa lamppu, vaikka se olisi kuinka kaunis tahansa, kun se on rikki, se ei anna sinulle valoa. Mutta lamppu, rumakin sähkölamppu, jos se on ehjä, voi antaa sinulle valoa. Siksi kun ihmiset rukoilevat kuollutta Buddhaa, he saavat harvoin mitään vastausta.

Kun ajattelet Mestaria, sen avulla sinusta tulee yhtä Mestarin kanssa, ja Mestari olet sinä. Mestari on sinun oma todellinen Itsesi, mutta koska et vielä oivalla sitä, sinun on vain ajateltava Mestaria, joka on Itsesi. Ajattelun kautta Mestarin kaikki ominaisuudet siirtyvät asteittain, vähitellen, sinulle ja löydät Itsesi Mestarin kautta. Myöhemmin tulet huomaamaan: “Ahaa! Mestari olen minä itse. Se olin minä koko ajan!” Tästä syystä ihmiset kautta aikojen ovat palvoneet pyhimyksiä ja valaistuneita Mestareita heidän oman itsensä vuoksi, ei Mestarin takia.

 

K: Minusta tämä kuulostaa siltä, että niin kauan kuin et ole vielä löytänyt omaa sisäistä Mestariasi, sinä tarvitset ulkopuolisen Mestarin hetken aikaa?

M: Mestari on myös sisäinen ohjaaja, eikä ainoastaan fyysisellä tasolla. Muuten Mestari ei voisi auttaa oppilasta tuhansien kilometrien päästä ja ympäri maailman. Mestarin täytyy olla hyvin korkealla tasolla, jotta hän voisi auttaa ihmisiä milloin tahansa, yöllä tai päivällä, riippumatta siitä missä henkilö on.

K: Länsimaissa on usein vaarana, että etsijä lankeaa ja alkaa jumaloida opettajaansa. Onko tämä mielestäsi ongelma?

M: Ei, jos opettaja on aito, koska silloin palvot vain Itseäsi, palvot vain mahtavinta henkeä, joka on jo Yhtä Mestarin kanssa.

K: Sanotte siis, että jos Mestari on aito Mestari, Hän ikään kuin pitää peiliä henkilön edessä auttaakseen tätä näkemään itsensä syvällisesti?

M: Aivan, juuri niin.

K: Entä edesmenneen Mestarin oppilaat? Jos todellinen elävä Mestari lähtee tästä maailmasta, onko Hänen oppilaidensa etsittävä toinen Mestari, vai eikö se ole tarpeen?

M: Se ei ole tarpeen. Mutta jos he haluavat ottaa selville joitain käytännön asioita tai fyysisiä asioita, he voivat mennä jonkun toisen elävän Mestarin luokse tai Mestarin seuraajan luokse. Muuten pois siirtyneen Mestarin henkinen ohjaus toimii yhä sisäisesti. Hän on vieläkin vastuussa, ja hänellä on yhä voimaa jatkaa, koska yhteys on jo luotu. Ymmärrättekö? Vain kun meiltä puuttuu tällainen yhteys edesmenneeseen Mestariin, tarvitsemme uuden Mestarin. Syy siihen, miksi emme menneet satoja vuosia sitten eläneen Mestarin luokse, on se, että emme olleet yhteydessä Mestariin tämän elinaikana, siksi yhteyttä ei syntynyt. Jos olet ollut yhteydessä jonkun Mestarin kanssa tuhat vuotta sitten, sillä ei ole väliä, kuinka pitkä aika siitä on kulunut, Hän pitää huolen sinusta. Mutta ellet ollut missään yhteydessä Häneen ennen hänen kuolemaansa, kuinka Hän voisi huolehtia sinusta?

K: Mitä siis haluaisit sanoa Itsestäsi siihen nähden, mitä voit tarjota ihmisille?

M: Minä itse en voi tarjota paljoakaan, paitsi kehoni, puheeni ja mieleni, milloin tahansa Jumala tahtoo käyttää niitä ihmisten hyväksi, Hänen lastensa hyväksi, jotka haluavat olla Hänen lähellään tai Hänen vierellään. Voin vain olla valmiina käytettäväksi. En voi tarjota paljoakaan muuta. Olen vain teidän kaltaisenne. Mitäpä keholla olisi annettavaa?

K: Voisitko suorittaa joitain ihmeitä, jotta ihmisten usko opetuksiisi lisääntyisi?

M: Millaisia ihmeitä haluatte? Annanko teille rahaa? Ja mitä te sillä tekisitte? Miten se auttaisi teitä ikuisuudessa? Neuvon teitä löytämään oman voimanne, oman ihmeitä tekevän voimanne sen sijaan että olisitte riippuvaisia minun voimastani, sen sijaan että tulisitte luokseni vain taikavoimien vuoksi, vaan jotta saisitte oikeutenne takaisin, Jumalan valtakunnan, oman viisautenne, oman synnyinoikeutenne, oman Taivaanne, oman valtakuntanne. Tämä on paras ja korkein ihanne ihmiselämässä, eivät ihmeteot. Ihmeteot ovat hyvin lyhytaikaisia.

Jos on tarpeen, näytän teille ihmetekoja, mutta en näyttääkseni niitä, enkä saadakseni aplodeja. Milloin tahansa se on tarpeen harjoittamisenne aikana, jos kohtaatte esteitä tai pahoja vaikutuksia. Tuolloin saatte tietää, että voin tehdä ihmeitä. Pystyn siihen, mutta en tee sellaista satunnaisesti vain näyttääkseni teille, kuinka suuri olen. Siihen minulla ei ole tarvetta. Haluan, että teillä on oikea asenne, oikea ajattelutapa, oikea ajatus harjoittamisessanne, ja se tarkoittaa paluuta takaisin kaikkein korkeimpaan, korkeimman viisauden saavuttamista uudelleen, eikä näissä lasten leikeissä, muovilelujen parissa olemista. Te saatte kaiken.

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa, niin teille annetaan kaikki tämäkin (Matt. 6:33). Älkää pyytäkö pieniä asioita, pyytäkää suuria asioita. Se sopii teille paremmin, koska me ihmiset olemme universumin mahtavimpia olentoja. Pyytäkää siis vain kaikkein suurinta, koska se sopii parhaiten asemallenne, arvollenne ja synnyinoikeudellenne.

K: Mestari, matkustelet ympäri maailmaa, etkä voi viipyä täällä opettaaksesi jokaista, joten ketä meidän on siis seurattava poissa ollessasi?

M: Asia on näin. Me emme seuraa opettajaa, seuraamme vain opetuksia. Emme siis voi joutua harhaan, vaikka opettaja eksyisikin. Kun opetukset ovat ok, me seuraamme opetuksia. Meidän on nähtävä, ovatko opetukset oikeita. Voitte nähdä, onko etiikkani oikeamielistä vai ei, seuraanko itse opetustani vai en. Opetan esimerkiksi teitä olemaan syömättä lihaa ja olen itsekin kasvissyöjä. Opetan teitä olemaan varastamatta, enkä itsekään varasta. Opetan teille hyväntekeväisyyden harjoittamista, ja harjoitan sitä itsekin. Opetan teitä rakastamaan ihmisiä ja minäkin rakastan ja autan ihmisiä. En ota maksua opetuksistani, ansaitsen itse elantoni, joten teillä ei ole mitään menetettävää. Te voitte vain saada.

Samoin kaikki moraalikäsitykset, jotka on mainittu buddhalaisissa kirjoituksissa ja kristittyjen Raamatussa, välitän ne teille uudelleen. En siis opeta mitään uutta, en mitään moraalitonta tai epäeettistä. Ymmärrättekö? Voitte siis olla turvallisella mielellä, että teidän opettajanne ei opeta teille mitään moraalitonta tai epäeettistä, eikä mitään pyhien kirjoitusten ulkopuolelta. Opetan teille kaikkea sitä, mikä on mainittu kirjoituksissa. Menneistä ajoista lähtien eettinen käyttäytyminen ei ole muuttunut, Jumalalta ja Buddhalta tulleet käskyt eivät ole muuttuneet. Opetan teille samaa ja toimin myös samoin, joten tiedätte ainakin, että minä en ole paha tyyppi! Opetukset ovat siis oikeita, eikö niin?

Meditaatio taas varustaa teidät viisaudella ja mielenrauhalla. Tekniikalla ei ole niinkään väliä, se auttaa jonkin verran joka tapauksessa. Meidän tekniikkamme ei ole myöskään mikään poikkeus. Kerron teille vain sen, että se on nopein, siinä kaikki. Teidän ei tarvitse uskoa minua. Annan teille vain tiedon, ja nyt voitte itse valita. Kerron teille vain totuuden. Jos se on nopea, sanon sen olevan erittäin nopea. Olen myös nunna. En saa valehdella. Eivät tavalliset ihmisetkään valehtele, miksi sitten nunna valehtelisi? Eikä minulla ole mitään syytä tehdä sitä, koska en tarvitse rahojanne. En tarvitse mitään, enkä edes asu täällä. En hyödy teistä mitenkään. Saatan jopa lähteä pois huomenna, ettekä ehkä enää koskaan näe minua. Hyvästi! En ole siis hyötynyt yhtään. Tässä suhteessa olette turvassa. Eikö totta? Te seuraatte siis opetuksia, älkää seuratko minua.

Opetukset ovat aina seurassanne, eikä teidän tarvitse seurata minua henkilökohtaisesti. Jos tarvitsette jotakin henkilökohtaista neuvoa meditaationne edistymisessä, voitte kirjoittaa minulle tai voitte soittaa puhelimella. Nykyaikana ei enää ole tarpeen pysyä Mestarin kannoilla, voitte mennä Formosaan, tai missä tahansa sitten satunkaan olemaan. Kehoni on vain ulkomuoto, talo, toimisto, jotta näkisitte minut. Jos käyttäisin ainoastaan henkistä kehoani, ette pystyisi näkemään minua ollenkaan, ette pystyisi kuulemaan minua. Kuinka voisin siis siirtää sanomani teille? Minun on siis käytettävä kehoani, eikö niin? Ei siis tarvitse pelätä, että kun menen pois, teillä ei enää olisi ketään. Teillä on aina joku. Voitte jopa nähdä minut kodissanne, tällaisena kuten olen nyt, jos olette vilpittömiä ja olette tarpeeksi korkealla tasolla. Näette Mestarin tulevan luoksenne ja näette Mestarin aina kun tarvitsette Häntä. Ei ole tarvetta takertua fyysiseen kehoon.

K: Mestari, oppilaanasi, jos minulla on ystävä tai joku jonka tiedän olevan hyvin sairas ja jos pyytäisin Sinua auttamaan tätä henkilöä, voisitko auttaa tätä henkilöä, vai voitko auttaa vain sellaista, joka noudattaa opetuksiasi?

M: Mestari auttaa ketä tahansa sinulle rakasta ihmistä, mutta ottaen huomioon tuon ihmisen karman ja sen, mikä on hänelle parasta. Voit kuitenkin pyytää apua, mutta anna Mestarin voiman huolehtia lopputuloksesta.

 

Top